tiistai 27. lokakuuta 2009

Kaksi iloista yllätystä

Odottelen vielä ostojen kanssa toistaiseksi, mutta salkun seuraaminen on muuten mielenkiintoista näin osavuosikatsauksien sesonkiaikana.

Tänään kaksi pitkäaikaista sijoitustani antoi hieman toivoa paremmasta, ja ne ovatkin tänään (klo 15.15) olleet OMXH:n suurimmat nousijat, jos senttiosake Aspocompia ei lasketa.

Teleste on ensimmäisiä sijoituksiani ja siten "rakkaimpia". Ensimmäisen erän ostin jo keväällä 2008 suurimpien pudotusten jälkeen (hintaan 5,38) , mutta romahduksen jatkuttua lisäsin toisen erän tämän vuoden keväällä hintaan 3,32. Tämänhetkisellä kurssilla olen melkein omillani.

Näen Telestessä suurta potentiaalia tulevaisuudessa, mm. laajakaistakaapelijärjestelmissä ja videovalvontajärjestelmissä. Ensimmäinen näistä tukeutuu kasvavan tietomäärän ja -välityksen trendiin, kun taas jälkimmäinen länsimaissa lisääntyvään turvattomuuden tunteeseen ja valvontakulttuuriin. Molemman näistä ovat kasvualoja.

Uponor ei muuttanut tänään vuoden ohjeistustaan, mutta antoi toiveikkaita lausuntoja markkinoiden kääntymisestä. Uponor edustaa minulle pitkäaikaista sijoitusta rakennus- ja ympäristötekniikan kasvuun kaupungistumistrendin takia. Uponorit ehdin hankkia viime vuoden syksynä hintaan 9,25, joten pientä arvonnousuakin on tullut, jota en toki ole realisoimassa. Odotan itseasiassa Uponorilta kohtalaista osinkotuottoa ensi keväänä.

3 kommenttia:

  1. Hei,tavoitteenani on taloudellinen riippumattomuus viimeistään n. viidenkymmenen vuoden ikäisenä.

    Syyskuussa kirjoittamani postaus "sijoitussuunnitelma" kertoo lisää. Olen antanut itselleni tavoitteen saavuttamiseen runsaasti aikaa, ja pidän sitä realistisena saavuttaa.

    VastaaPoista
  2. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista