perjantai 9. lokakuuta 2009

Reuna-alueita mukaan ETF:llä

Olen seuraillut jonkin aikaa ns. frontier-markkinoiden eli reuna-alueiden kehitystä. Reuna-alueet määritellään siten, että ne ovat jäljessä perinteisiä "kehittyviä" markkinoita (esim. BRIC-maat) talouden koon tai pääomamarkkinoiden kehityksen suhteen. On selvää että tällaiset markkinat sisältävät riskiä varsin runsaasti. Pitkällä aikavälillä voidaan olettaa että reuna-alueiden tuotto on hyvää, sillä arvostukset ovat suhteellisesti alempana kuin muilla markkinoilla (kts. esim. J. Peltomäen kirjoitus reuna-alueista).

Päädyin valitsemaan DB x-trackersin S&P Select Frontier ETF:n pääsylipuksi kehittyville markkinoille. Päätös juuri tähän ETF:ään sijoittamisesta syntyi lähinnä osinkojen uudelleensijoitus -ominaisuuden takia. Select Frontierin kautta omistan nyt mm. Kuwaitilaisten, Kolumbialaisten ja Nigerialaisten yritysten osakkeita. Eksoottinen lisäys salkkuun tuntuu hyvältä, sillä salkku on ollut lähes täysin Suomi-painotteinen tähän mennessä.

Lisäksi salkku karttui Amer Sportsin osakeannista saaduilla 68 osakkeella. Tämä tarkoittaa kaikkineen sitä, että tämän vuoden sijoitusten arvotavoite on ylitetty jo yli 2000 eurolla. Nyt siirrynkin hetkeksi pois ostolaidalta. Olen nimittäin havainnut omassa sijoituskäyttäymisessäni pientä ylikuumenemista viime aikoina johtuen yleisesti paranevan sentimentin jatkumisesta. :)

2 kommenttia:

  1. Olisko blogistilla tai lukijoilla jotain vinkkejä miten pääsisi hyvin kiinni Kaakkois-Aasiaan? EWS ja EWM on toistaiseksi osunut silmään.

    VastaaPoista
  2. Eipä ainakaan minulla ole noiden lisäksi parempaa mielessä. Minkälaisena näet sijoitusprospektit kaakkois-aasiassa?

    VastaaPoista