tiistai 4. tammikuuta 2011

50000 euron raja rikki!

Eilen tapahtuneet globaalin nousupäivän ansiosta salkun arvo rikkoi ensimmäistä kertaa 50000 euron rajan.

Vaikka tasaluvulla on lähinnä symbolinen merkitys, pidän sitä kuitenkin tärkeänä virstanpylväänä lyhyellä sijoittajanurallani. En olisi vuoden 2008 tunnelmissa uskonut, että salkku saavuttaisi tämän arvon näin nopeasti. Itse asiassa aikanaan tekemäni sijoitussuunnitelman mukaisesti 50000 olisi pitänyt rikkoutua vasta 2012 vuoden loppupuolella.

Suunnitelmaa nopeampi eteneminen johtuu sekä aiottua suuremmista ostoista sekä viimeisen vajaan kahden vuoden merkittävistä kurssinousuista. Nyt tuleekin eteen kysymys - pitäisikö sijoitussuunnitelmaa tarkistaa?

Tiedostan, että kurssinousu ei jatku ikuisesti. Silti kiusauksena olisi tiukentaa sijoitussuunnitelman tavoitteita, koska tavoitteet edesauttavat saavuttamaan tuloksia, ainakin minun kohdallani. En lähde vielä sorvaamaan kokonaan uutta sijoitussuunnitelmaa, mutta asetan tässä tavoitteen seuraavalle virstanpylväälle eli 100 000 euron sijoitusomaisuudelle:

Tavoite: Sijoitussalkun arvo 100 000 euroa vuoden 2013 loppuun mennessä.

Tavoitteen saavuttamineen vaatii kurssinousun jatkumista kohtalaisella tasolla (esim. 10 % vuodessa) sekä noin 1000 euron lisäsijoituksia kuukaudessa. Jos ensimmäinen kriteeri ei toteudu, niin lisäsijoituksia vaaditaan vielä enemmän.

Tavoite on nyt siis asetettu - tästä on hyvä aloittaa sijoitusvuosi!

7 kommenttia:

  1. Hieno homma! Skål sille!

    Itsellä menee 100ke tänä vuonna rikki.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia.

    Ja kippis etukäteen 100K:n ylityksellesi! :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut!

    Salkku, sen kehitys ja uusi tavoitteesi osoittavat erinomaisesti, mikä merkitys kurinalaisella säästämisellä eli lisäsijoituksilla on piensijoittajan vaurastumiselle.

    Osakesuotuisaa vuotta 2011!

    VastaaPoista
  4. Kiitos onnitteluista Salkkumies.

    Mukavaa ja suotuisaa vuotta myös sinulle sijoitussalkun kasvattamisessa!

    VastaaPoista
  5. Onittelut sinulle, ja samalla kiitos tästä blogista! Ja kiitos myös siitä, että uskallat puhua oikeista euromääräisistä numeroista, eikä pelkistä prosenteista -- meille taviksille, jotka tällaisia blogeja seuraamme, on´kaikkein motivoivinta nähdä, miten hyvin bloggaajan euromääräiset tavoitteet toteutuvat!

    Oma sijoitussalkkuni pyörii lähes samoissa lukemissa, mutta sain itse "varaslähdön" sillä, että siinä on n. 1/3 lapsena saatuja ja myöhemmin perittyjä osakkeita. Kun aikanan vihdoin kiinnostuin sijoittaimsesta ja aloin lukea mm. tätä blogia, koko kiinnostukseni oikeastaan alkoi siitä ihmettelystä, että miksi ne minulla iät ja ajat olleet osakkeet eivät ole tehneet minusta sen vauraampaa, jos kerran osakkeilla pitäisi rikastua :-)

    Nyt olen sitten itse kantapään kautta opetellut hajauttamista, indeksirahastoja ym., ja olen tyytyväinen siihen, mihin olen päässyt. Kaikki tämä on pitkälti sinun ja parin muun bloggaajan ansiota, koska näistä aloin ensiksi ammentaa rohkaisua ja tietoa siinä vaiheessa, kun en edes tiennyt, miten osake ostetaan, vaikka minulla niitä ennestään jo aikamoinen läjä oli!

    Hyvää ja menestyksekästä vuotta 2011

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitoksista!

    Mukava kuulla jos blogista on ollut inspiraatiota sijoitustoimintaasi. Aion jatkossakin pitää euromääräiset summat mukana, sillä se on minunkin mielestäni konkreettinen ja motivoiva tapa seurata asiaa. Hyvää vuotta 2011 myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! Kiva kuulla, ja varmasti motivoi taas lisää tällaisten virstanpylväitten saavuttaminen :)

    VastaaPoista