sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ajatuksia vuodelle 2014

Sijoitusvuosi 2014 starttaa kohta toden teolla ja vuoden alussa on aina mukava tehdä pari ennustusta.

Jos katsoo ammattilaisten, tutkijoiden ja analyytikkojen ennustuksia, niin yleinen linja tuntuu olevan että tämä vuosi on hyvä osakkeille, mutta ei niin hyvä kuin edellinen. Osakkeiden povattu menestys taas johtuu siitä, että parempiakaan kohteita ei ole, sillä korot joko pysyvät alhaisina tai nousevat, ja FED:in ja EKP:n elvytys pitää osakemarkkinat joka tapauksessa vireessä.

Olen yleisesti ottaen samaa mieltä yllä olevan kanssa. Toisaalta markkinoilla on tilanne, jota ei ole ennen koettu: FED alkaa purkaa valtavaa elvytyspakettia, ja lopputulokset tästä voivat olla yllättäviä. Näyttää siltä, että osakemarkkinoilla on jo diskontattu erityisesti kehittyneillä markkinoilla talouden elpymistä mukaan hintoihin, joten hyvän kehityksen jatkuminen vaatii todellista talouskasvua.

Alla pari yleistä linjausta tälle vuodelle omasta näkökulmastani.

Korkomarkkinat ovat huono sijoitus: Kehittyvillä markkinoilla FED ja EKP ovat painaneet pitkät korot lähelle nollaa. Suunta on tästä vain ylöspäin ja epäselvää on ainoastaan korkojen nousutahti. Jatkossa valtionlaina ja -yrityslainarahastojen tuotot alkavat heikentyä tai jopa kääntyä negatiivisiksi. Tästä syystä myin viime vuoden lopussa Seligsonin pitkän koron rahastoni pois pienellä voitolla.

Kehittyvien markkinoiden korkomarkkinat ovat vähän kinkkisempi juttu. Huonompia tuottoja ja tappiota on tullut tämän sijoitusluokan rahastoista viime aikoina ja volatiliteettiä on ilmeisesti tiedossa jatkossakin. Toisaalta esim. Kiinan ja Intian valtionlainojen korkotaso on jo noussut reilusti viime vuoden aikana, ja tulevaisuudessa tuottoa on odotettavissa taas mukavasti. Tästä syystä jatkan kuukausijoituksia DXSU-rahastoon, ja kasvatan pottia hiljalleen (n. 300 euroa/kk) tässä omaisuusluokassa.

Osakkeet, Suomi & Eurooppa: Pikkuhiljaa on näyttänyt siltä, että Euroopan markkinat alkavat elpyä ja ensimmäisiä merkkejä työttömyyden helpottamisesta on alkanut näkyä mm. "PIIGS-maissa". Toisaalta markkina on Euroopassa hyvin hauras ja altis häiriöille.

Osakkeet, USA: Jenkkimarkkina on noussut todella pitkään ja arvostustasot ovat haastavat. Jossain vaiheessa korjausliikettä on tulossa, ja luulen että tänä vuonna, tai viimeistään 2015 tullaan näkemään merkittävä dippi.

Osakkeet, kehittyvät ja frontier -markkinat: Kehittyvät ja frontier -markkinat ovat tuottaneet viime vuosina varsin huonosti. Luulen, että pelkästään tästä syystä vuodesta 2014 tulee hyvä näillä markkinoilla. Toisaalta USA:n ja Euroopan mahdollisessa korjausliikkeessä myös kehittyvillä alkaa tapahtua.

Kuten yllä näkyy, en uskalla lähteä ennustamaan kovin tarkasti osakemarkkinoita. Tilanne on hyvin hankala siinä mielessä, että osakkeet ovat "ainut hyvä vaihtoehto". Tämä ei kuitenkaan ole mikään kestävä sijoituscase. Tästä syystä oma ratkaisuni on käteiskassan kasvattaminen ja muutenkin vähän rauhallisempi sijoitusvuosi.

Voi olla, että volatiliteettia tulee vastaan, ja pääsen aktivoitumaan oikein kunnolla. Tämä olisi itse asiassa ihan mukavaa, sillä muistan vielä sijoitusajat vuodelta 2008, jolloin pääsi poimimaan osakkeita todella hyvillä hinnoilla. Tsekkasin vanhoista osakeostoistani esim. Sammon kaksi erillistä ostoerää hinnoilla 12,7 € ja 13,0 €. Jälkikäteen ajateltuna Sampoa olisi voinut ostaa vaikaa vähän enemmänkin noilta tasoilta :) Noh, noin hyviä tilaisuuksia pitkäjänteinen sijoittaja pääsee harvoin kokemaan, mutta hyviä mahdollisuuksia tulee kuitenkin vastaan aina parin vuoden välein. Voi olla, että vuosi 2014 tällaisia vielä tarjoaa. Pysytään tutkalla!

1 kommentti:

  1. Itsestäni näyttää siltä, että Euroopassa ei saada merkittävää kasvua vielä ainakaan kymmeneen vuoteen, joten tämä maanosa tulee jatkamaan aivokuolleen käyrää sen ajan. Kiinakin näyttää hyytyvän, joten jenkkilä on ainoa paikka joka saattaa kannatella maailmantaloutta ja silläkin on omat ongelmansa.

    Osakkeista on turha odotella enää samanlaisia tuottoja kuin viime vuonna. Ne ovat kuitenkin vieläkin parhaat sijoituskohteet kärsivälliselle rahalle, joten ei muuta kuin odottelemaan arvostustasojen oikenemista. Erittäin mielenkiintoinen vuosi tulossa, joten odotellaan mitä tuleman pitää..

    VastaaPoista